torstai 6. kesäkuuta 2013

Kokeiltiinpa sitten viime viikonloppuna uudemman kerran jäljestystä. Tällä kertaa Nemo eteni melko sujuvasti koko jäljen. Maasto oli toki erilaista kuin viime kerralla. Lähinnä sammalta ja varvikkoa. Jäljillä olivat myös Nemon mäyräkoiraystävät, jotka suoriutuivat omista jäljistään hyvin ensikertalaisiksi.

Agilitytreenit jäi tältä viikolta väliin, kun käytiin fysioterapeutilla. Nemolla on siis ollut ongelmia hyppyesteiden kanssa ja tarkistettiin onko kaikki kunnossa fyysisellä puolella. Fysioterapeutin mukaan lannerangassa on lihaskireyttä ja viimeisissä nikamissa jäykkyyttä. Nemo ei kuitenkaan missään vaiheessa aristanut selkäänsä. Näihin vaivoihin saatiin venyttelyohjeita. Vasemman jalan polvinivelestä kuului rutinaa ojennettaessa ja koukistettaessa. Liikeissä ei kuitenkaan ole ollut mitään epäpuhtautta eikä ontumista. Tämän osalta jalkaa täytyy seurailla ja tarvittaessa tutkia lisää. Todennäköisesti tulen joka tapauksessa kuvauttamaan Nemoa muiltakin osin, vaikka muuta näkyvää "vaivaa" ei olekaan kuin tuo esteiden kiertäminen. Helpompi koittaa ennaltaähkäistä vammat, kun tietää mahdolliset riskipaikat. Onhan Nemo pieni urheilija :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti